En halua enää ikävöidä. Haluan pystyä jo elämään normaalia elämää. Tuntuu niin huonolta, kun toinen elää iloisena elämäänsä ja minä jäin sen meidän huonon suhteen muistossa roikkumaan.
Se ihminen vain oli minun paras kaveri, rakastaja ja nyt siitä on tullut pahin vihamies. Ei vihamies siinä mielessä, että oikeasti vihaisimme toisiamme, tai kumpikaan kumpaakaan, vaan siinä mielessä, että vihaan tätä tunnetta mitä koen nykyään lähes tauotta. No ehkä tauotta on liioittelua, mutta ihan liikaa kuitenkin.
Mitähän hittoa tässä voisi tehdä? Pitääkö minun oikeasti kohta koittaa jotain laastarisuhdetta? Pelkään, että satutan sellaisella itseäni lisää. Yhh, olen jotenkin viallinen tapaus, liian tunteikas. Tunnevammainen, se minä olen! :J
"oon rakastanut kerran, sain tunnevamman"
