Minun tekee vähän pahaa lukea näistä julkkisten eroista mediasta. Kun jokainen, joka on itse joskus eronnut rakkaasta ihmisestä kuitenkin tietää miten pahalta eroaminen voi tuntua, niin siltikin lehdistö retostelee toisten surulla ja ihmiset lukevat ja ovat kiinnostuneita. Jotkut jopa maksavat juorulehdistä, jotka elävät toisten elämällä. Kai se on jotain uteliaisuutta, en tiedä?
Oman eron aikaan tuntui ikävältä, kun puolitutut muka niin surullisena tuli lohduttamaan ja silti tiesi, että se heidän lähestymisensä oli vain sitä, että saivat tietoa asiasta enemmän. Raskastahan se oli muutenkin, niin sitten piti kestää vielä ylimääräistä. Onneksi kuitenkin meillä kaikilla on se oma lähipiiri, joka tietää miten asiat ovat ja joiden mielipiteillä vain oikeasti on merkitystä. Ja niiden ihmisten turvin selvitään raskaista ajoista!
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ero. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ero. Näytä kaikki tekstit
lauantai 30. kesäkuuta 2012
tiistai 28. helmikuuta 2012
alakulo
Suru ja ikävä. Yksinäisyys. Henkisesti tosi raskas päivä. Ei muuta tänä iltana.
 |
| http://socialimprove.com/files/2007/09/unhappy-smiley.jpg |
sunnuntai 26. helmikuuta 2012
Tunnevamma
En halua enää ikävöidä. Haluan pystyä jo elämään normaalia elämää. Tuntuu niin huonolta, kun toinen elää iloisena elämäänsä ja minä jäin sen meidän huonon suhteen muistossa roikkumaan.
Se ihminen vain oli minun paras kaveri, rakastaja ja nyt siitä on tullut pahin vihamies. Ei vihamies siinä mielessä, että oikeasti vihaisimme toisiamme, tai kumpikaan kumpaakaan, vaan siinä mielessä, että vihaan tätä tunnetta mitä koen nykyään lähes tauotta. No ehkä tauotta on liioittelua, mutta ihan liikaa kuitenkin.
Mitähän hittoa tässä voisi tehdä? Pitääkö minun oikeasti kohta koittaa jotain laastarisuhdetta? Pelkään, että satutan sellaisella itseäni lisää. Yhh, olen jotenkin viallinen tapaus, liian tunteikas. Tunnevammainen, se minä olen! :J
Se ihminen vain oli minun paras kaveri, rakastaja ja nyt siitä on tullut pahin vihamies. Ei vihamies siinä mielessä, että oikeasti vihaisimme toisiamme, tai kumpikaan kumpaakaan, vaan siinä mielessä, että vihaan tätä tunnetta mitä koen nykyään lähes tauotta. No ehkä tauotta on liioittelua, mutta ihan liikaa kuitenkin.
Mitähän hittoa tässä voisi tehdä? Pitääkö minun oikeasti kohta koittaa jotain laastarisuhdetta? Pelkään, että satutan sellaisella itseäni lisää. Yhh, olen jotenkin viallinen tapaus, liian tunteikas. Tunnevammainen, se minä olen! :J
"oon rakastanut kerran, sain tunnevamman"
maanantai 20. helmikuuta 2012
Samantekevää
"Tänään taas vähän hankalampaa
Olla tässä ja nähdä sut
Se tyttö sun tukkaa kampaa
Se on nätti ja meikannut
Kun sä katsahdat minuun
Mä lasken silmät kämmeniin
Ei mä en anele en kinuu
Sä lähdit pois siis olkoon niin
Hän koskee sun niskaa ja hymyilee
Mä en kestäisi olla siis mitä mä teen
Sul oli metalliketjussa heijastin
Ja mul oli sotkuinen tukka
Ja maailma kuin siinä ei muita ois
Nyt mä oon väsynyt turta ja sekaisin
Mä oon säälittävä rukka
Joka murheeseen uppoo eikä pääse pois
Mitä musta jää
kasa ikävää, samantekevää
Viiniboolissa mustikoita
Mun suu on sininen
Se tyttö kerää astioita
Ja sanoo jotain mä vastaa en
Sä tuut ulkoa sisään
Mä lasken silmät kämmeniin
Vähän viiniä lisää
Sä naurat, sanot "juuri niin"
Hän koskee sun niskaa ja hymyilee
Mä en kestäisi olla siis mitä mä teen
Sul oli metalliketjussa heijastin
Ja mul oli sotkuinen tukka
Ja maailma kuin siinä ei muita ois
Nyt mä oon väsynyt turta ja sekaisin
Mä oon säälittävä rukka
Joka murheeseen uppoo eikä pääse pois
Mitä musta jää
kasa ikävää, samantekevää
Ja mä vähenen, palelen
Mä haluun pois, ja mä haluu en
Ilman sua ei oo mua, ei ollenkaan
Mikset sä ja miksen mä
Miksei enää ikinä
Ja ulkona kaukana
Jäätyy maa
Eikä musta jäljelle jää
Sul oli metalliketjussa heijastin
Ja mul oli sotkuinen tukka
Ja maailma kuin siinä ei muita ois
Nyt mä oon väsynyt turta ja sekaisin
Mä oon säälittävä rukka
Joka murheeseen uppoo eikä pääse pois
Mitä musta jää
Kasa ikävää, samantekevää
Mitä musta jää
Kasa ikävää, samantekevää"
keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Liian pieni, liian heikko, laastarisuhde?
Tuntuu siltä, että olen tähän elämään liian pehmeä ihminen. En jotenkin osaa suhteutua asioihin riittävän karskisti, vaan otan kaiken liian tunteella. Vaikeuttaa elämää, kun joka asiasta alka surettaa tai jatkuvasti on ikävä.
Olisi niin helppoa, kun osaisi vaan unohtaa tuon entisen. Ei tarvitsisi kokea tätä ikävää ja vielä hävetä sitä, että ikävöi. En tiedä mikä siihen auttaisi? Pelottaa, että minulta menee koko elämä ohi, kun ikävöin vain hänen peräänsä. Varsinkin, kun meidän suhde ei edes ollut mikään "hyvä", jos näin voi sanoa. Minulla oli usein tosi surkea olla ja paha mieli. Sekin tässä vielä haraa vastaan, että tiedän, että en haluaisi edes takaisin siihen suhteeseen ja silti ikävöin!
Tarvitsisin kunnon potkun persiille, että saisin jotain tolkkua tunneasioihini! Kaverini ehdotti ns. laastarisuhdetta. Pitäisi kuulemma hankkia joku lohduttaja ja sen avulla pääsisin yli. Mutta tiedän, että minun kohdalla se ei toimi. Minulla oli yksi mies joka piiritti minua tuossa vuoden vaihteen tienoilla ja koitinkin tapailla häntä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun sydän on vielä toisaalla.
Viikonlopuksi ajattelin, että jos perjantai-launtai yön olisin töissä (sain ihan palkallisen työvuoron, wuhuu) ja jos lauantaina kävisi katselemassa mitä tuo yöelämä tarjoaisi tuolla ravintolamaailmassa. Jospa siellä olisi odottamassa joku mukava mies joka saisi minun huomioni kiinnitettyä..
Olisi niin helppoa, kun osaisi vaan unohtaa tuon entisen. Ei tarvitsisi kokea tätä ikävää ja vielä hävetä sitä, että ikävöi. En tiedä mikä siihen auttaisi? Pelottaa, että minulta menee koko elämä ohi, kun ikävöin vain hänen peräänsä. Varsinkin, kun meidän suhde ei edes ollut mikään "hyvä", jos näin voi sanoa. Minulla oli usein tosi surkea olla ja paha mieli. Sekin tässä vielä haraa vastaan, että tiedän, että en haluaisi edes takaisin siihen suhteeseen ja silti ikävöin!
Tarvitsisin kunnon potkun persiille, että saisin jotain tolkkua tunneasioihini! Kaverini ehdotti ns. laastarisuhdetta. Pitäisi kuulemma hankkia joku lohduttaja ja sen avulla pääsisin yli. Mutta tiedän, että minun kohdalla se ei toimi. Minulla oli yksi mies joka piiritti minua tuossa vuoden vaihteen tienoilla ja koitinkin tapailla häntä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun sydän on vielä toisaalla.
maanantai 13. helmikuuta 2012
Säälittävää
Kyllä nyt täytyy myöntä, että olen todella säälittävä. Olen koko illan odottanut, että entinen mieheni soittaisi tai laittaisi viestiä. Mitään ei ole kuulunut. Mitenhän voin olla näin heikko ja tyhmä? En edes haluaisi ajatella koko ihmistä, niin silti huomaan ikävöiväni häntä.
Päivät menee ihan kohtuullisesti ja tänään kun on tuo pikkutyttö (kummityttö) ollut täällä minun luona, niin en ole edes miettinyt entistä miestäni. Nyt kuitenkin kun yksikseni istuskelen näin illalla ja katselen televisiota ja neulon, niin vähän väliä huomaan ajatusteni karanneen taas johonkin miten meillä oli tapana tehdä tai että tarvitsisin apua jossain digiboksin jumituksessa tai ihan mitä vaan. Näköjään saan mielleyhtymiä häneen nyt ihan kaikesta. Onnekseni olen kuitenkin pystynyt olemaan itse ottamatta yhteyttä. Nyt kello onkin jo niin paljon, että hän on nukkumassa ja tiedän, että tänään ei enää tulla olemaan yhteydessä.
Voisinkohan saada jonkunlaisen aivojen tunneosion nollauksen? Resetoinnin? Pääsisi aloittamaan puhtaalta pöydältä ja voisi ehkä olla joskus onnellinenkin. Sillä eihän onneni tiellä ole mitään muuta kuin minun oma irtipäästämisen osaamattomuuteni. Itse minä olen nyt se suurin viholliseni.
Villasukka on muuten ihan kohta valmis. Kärkikavennusta teen juuri. Taidan neuloa sukan loppuun ja sitten tuonne tuon ihanan pikkutytön viereen nukkumaan!
Päivät menee ihan kohtuullisesti ja tänään kun on tuo pikkutyttö (kummityttö) ollut täällä minun luona, niin en ole edes miettinyt entistä miestäni. Nyt kuitenkin kun yksikseni istuskelen näin illalla ja katselen televisiota ja neulon, niin vähän väliä huomaan ajatusteni karanneen taas johonkin miten meillä oli tapana tehdä tai että tarvitsisin apua jossain digiboksin jumituksessa tai ihan mitä vaan. Näköjään saan mielleyhtymiä häneen nyt ihan kaikesta. Onnekseni olen kuitenkin pystynyt olemaan itse ottamatta yhteyttä. Nyt kello onkin jo niin paljon, että hän on nukkumassa ja tiedän, että tänään ei enää tulla olemaan yhteydessä.
Voisinkohan saada jonkunlaisen aivojen tunneosion nollauksen? Resetoinnin? Pääsisi aloittamaan puhtaalta pöydältä ja voisi ehkä olla joskus onnellinenkin. Sillä eihän onneni tiellä ole mitään muuta kuin minun oma irtipäästämisen osaamattomuuteni. Itse minä olen nyt se suurin viholliseni.
Villasukka on muuten ihan kohta valmis. Kärkikavennusta teen juuri. Taidan neuloa sukan loppuun ja sitten tuonne tuon ihanan pikkutytön viereen nukkumaan!
lauantai 11. helmikuuta 2012
Tavoitteeni
Pintaraapaisujen ja villasukkien lisäksi taidan nostaa ns. kissan pöydälle. Olen eronnut , tosin on siitä jo useampi kuukausi aikaa, mutta silti melkoisen vasta. Takana on pidempi suhde ja itse en olisi halunnut erota. Ero oli oikea päätös ja minun tulisi olla siitä onnellinen, mutta kai minun täytyy tunnustaa, että olen hyvin heikko ihminen, koska en näköjään vain osaa päästää irti menneestä.
Miehelleni tärkeää oli vain hänen omat ystävänsä ja hänen omat menonsa, minä tulin aina vasta kaiken sen muun jälkeen, jos aikaa jäi, harvoin jäi. Järkevästi ajatellen tottakai on parempi näin, mutta jännästi tuo sydän ei vain ymmärrä järkiperäistä ajatteluani. Olemme jääneet jotenkin kuitenkin kiinni toisiimme. Soittelemme edelleenkin joka päivä ja jaamme asiat toisillemme. Olemme ehkä läheisempiä jollakin tasolla kuin yhdessäolomme aikana ikinä. Voin valehetelematta sanoa, että hän on edelleen minun läheisin ihminen ja ehkäpä paras ystäväni.
Tavoitteekseni otankin nyt sen, että osaisin päästää irti ja alkaa elää uutta elämää. OMAA elämää. Elämää jossa minä olen oman elämäni tärkein henkilö. Kaikkein ensimmäiseksi minun pitäisi lakata pitämättä yhteyttä häneen, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Onkohan tämä jotain läheisriippuvuutta vai mitä lie säälittävyyttä? Tiedän sen itsekin, että ei tämä näinkään voi jatkua ja avain poispääsyyn on yhteydenpidon lopetus.
Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Miten te olette selvinneet eroista?
Miehelleni tärkeää oli vain hänen omat ystävänsä ja hänen omat menonsa, minä tulin aina vasta kaiken sen muun jälkeen, jos aikaa jäi, harvoin jäi. Järkevästi ajatellen tottakai on parempi näin, mutta jännästi tuo sydän ei vain ymmärrä järkiperäistä ajatteluani. Olemme jääneet jotenkin kuitenkin kiinni toisiimme. Soittelemme edelleenkin joka päivä ja jaamme asiat toisillemme. Olemme ehkä läheisempiä jollakin tasolla kuin yhdessäolomme aikana ikinä. Voin valehetelematta sanoa, että hän on edelleen minun läheisin ihminen ja ehkäpä paras ystäväni.
Tavoitteekseni otankin nyt sen, että osaisin päästää irti ja alkaa elää uutta elämää. OMAA elämää. Elämää jossa minä olen oman elämäni tärkein henkilö. Kaikkein ensimmäiseksi minun pitäisi lakata pitämättä yhteyttä häneen, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Onkohan tämä jotain läheisriippuvuutta vai mitä lie säälittävyyttä? Tiedän sen itsekin, että ei tämä näinkään voi jatkua ja avain poispääsyyn on yhteydenpidon lopetus.
Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Miten te olette selvinneet eroista?
Blogin alku
Olen jo tovin suunnitellut omaa blogiani ja tänään, sairaslomalaisena, siihen sitten löytyi aikaa.
Blogini sisältö tulee koostumaan Oman elämäni asioista: pienistä ja suurista. Tulen kirjoittamaan tunteistani, tekemistäni, pukeutumisestani, opiskeluistani, vapaa-ajastani sekä lemmikeistäni. Ja varmasti paljosta muustakin!
Teenpä heti pikkuisen esittelyn itsestäni:
25-vuotias nuori nainen
sinkku (eronnut)
sairaanhoitaja-opiskelija
tunneihminen
vaateintoilija
harrastuksia:
kauneudenhoito
käsityöt
lukeminen
vaatteiden ostelu
kirppistely
lemmikit (kääpiökoira, kisuja kaksi)
tv-sarjat, elokuvat
Siinäpä siis minua noin tiivistettynä alkupuraisun verran. Paljon varmasti jäi tuomatta esiin ja vielä enemmän tulee jatkossa esille, mutta eiköhän me tuolla päästy alkuun.
Olen melko (säälittävänkin) ahkera olemaan tietokoneen ääressä, joten blogianikin tulen varmasti päivittelemään ahkerasti. Noin muuten tietokoneella olessani "vietän aikaani" facebookissa (tietenkin!), huuto.netissä, nettikaupoissa, foorumeilla. Koen kuitenkin, että sosiaalisesti hyvin aktiivisen työni (sairaanhoito) vastapainona on mukava välissä vain olla omissa oloissa ja ilman ihmishälinää ympärillä. Päätin nyt tämän blogin myötä avata omaa yksityisyyttäni muille, joten sinä, lukija, tervetuloa elämääni, ainakin osaan sitä!
Palailempa asiaan, todennäkösesti hyvin pian! :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)