Blogin ikä 3 viikkoa - kävijöitä 3096

Taas on viikko pyörähtänyt eteenpäin ja blogin ikä on nyt jo täydet 3 viikkoa! Käyntejä blogissa oli äsken 3096. Viikkokävijämäärät on pysyneet hyvinkin tasaisesti noin 1000/viikko. Tällä viikolla päästiin näköjään noin sata enemmän. Mukava kun olette alkaneet kommentoidakin enemmän. Jos tulee mieleen jotain mistä haluaisitte kuulla, niin pistäkää tulemaan.

Olen pikkuisen miettinyt, että jos alkaisi kuvailla enemmän päivittäisiä pukeutumisia ja laittamaan kuvia, kiinnostaisiko? Nyt kevään tullessa alkaa varmaan myös liikuntamerkintöjä tulla enemmän. Käsitöitäkin on enemmän aikaa tehdä, kunhan harjoittelun saan päätökseen. Kesätyöhaun etenemisestä kertoilen kunhan se tilanne etenee. Jatkossakin varmaan olen säälittävä ja ikävöin entisen mieheni perään. Toivon ja toivokaa tekin, että pääsen siitä tyypistä yli ja löydän jonkun ihanan ja ihastun niin, että sukat pyörii jaloissa! Tosin sitten teille on tulossa kyllä siirappisia tekstejä, mutta ehkäpä me pärjäämme, jos niin onnekkaasti käy ;)

Kiitos teille jotka käytte lukemassa ja kuulemassa minun elämästäni juttuja!

Samantekevää

"Tänään taas vähän hankalampaa

Olla tässä ja nähdä sut

Se tyttö sun tukkaa kampaa

Se on nätti ja meikannut

Kun sä katsahdat minuun

Mä lasken silmät kämmeniin

Ei mä en anele en kinuu

Sä lähdit pois siis olkoon niin

Hän koskee sun niskaa ja hymyilee

Mä en kestäisi olla siis mitä mä teen

Sul oli metalliketjussa heijastin

Ja mul oli sotkuinen tukka

Ja maailma kuin siinä ei muita ois

Nyt mä oon väsynyt turta ja sekaisin

Mä oon säälittävä rukka

Joka murheeseen uppoo eikä pääse pois

Mitä musta jää

kasa ikävää, samantekevää

Viiniboolissa mustikoita

Mun suu on sininen

Se tyttö kerää astioita

Ja sanoo jotain mä vastaa en

Sä tuut ulkoa sisään

Mä lasken silmät kämmeniin

Vähän viiniä lisää

Sä naurat, sanot "juuri niin"

Hän koskee sun niskaa ja hymyilee

Mä en kestäisi olla siis mitä mä teen

Sul oli metalliketjussa heijastin

Ja mul oli sotkuinen tukka

Ja maailma kuin siinä ei muita ois

Nyt mä oon väsynyt turta ja sekaisin

Mä oon säälittävä rukka

Joka murheeseen uppoo eikä pääse pois

Mitä musta jää

kasa ikävää, samantekevää

Ja mä vähenen, palelen

Mä haluun pois, ja mä haluu en

Ilman sua ei oo mua, ei ollenkaan

Mikset sä ja miksen mä

Miksei enää ikinä

Ja ulkona kaukana

Jäätyy maa

Eikä musta jäljelle jää

Sul oli metalliketjussa heijastin

Ja mul oli sotkuinen tukka

Ja maailma kuin siinä ei muita ois

Nyt mä oon väsynyt turta ja sekaisin

Mä oon säälittävä rukka

Joka murheeseen uppoo eikä pääse pois

Mitä musta jää

Kasa ikävää, samantekevää 

Mitä musta jää

Kasa ikävää, samantekevää"

Liian pieni, liian heikko, laastarisuhde?

Tuntuu siltä, että olen tähän elämään liian pehmeä ihminen. En jotenkin osaa suhteutua asioihin riittävän karskisti, vaan otan kaiken liian tunteella. Vaikeuttaa elämää, kun joka asiasta alka surettaa tai jatkuvasti on ikävä.

Olisi niin helppoa, kun osaisi vaan unohtaa tuon entisen. Ei tarvitsisi kokea tätä ikävää ja vielä hävetä sitä, että ikävöi. En tiedä mikä siihen auttaisi? Pelottaa, että minulta menee koko elämä ohi, kun ikävöin vain hänen peräänsä. Varsinkin, kun meidän suhde ei edes ollut mikään "hyvä", jos näin voi sanoa. Minulla oli usein tosi surkea olla ja paha mieli. Sekin tässä vielä haraa vastaan, että tiedän, että en haluaisi edes takaisin siihen suhteeseen ja silti ikävöin!

Tarvitsisin kunnon potkun persiille, että saisin jotain tolkkua tunneasioihini! Kaverini ehdotti ns. laastarisuhdetta. Pitäisi kuulemma hankkia joku lohduttaja ja sen avulla pääsisin yli. Mutta tiedän, että minun kohdalla se ei toimi. Minulla oli yksi mies joka piiritti minua tuossa vuoden vaihteen tienoilla ja koitinkin tapailla häntä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun sydän on vielä toisaalla.

Viikonlopuksi ajattelin, että jos perjantai-launtai yön olisin töissä (sain ihan palkallisen työvuoron, wuhuu) ja jos lauantaina kävisi katselemassa mitä tuo yöelämä tarjoaisi tuolla ravintolamaailmassa. Jospa siellä olisi odottamassa joku mukava mies joka saisi minun huomioni kiinnitettyä..

Säälittävää

Kyllä nyt täytyy myöntä, että olen todella säälittävä. Olen koko illan odottanut, että entinen mieheni soittaisi tai laittaisi viestiä. Mitään ei ole kuulunut. Mitenhän voin olla näin heikko ja tyhmä? En edes haluaisi ajatella koko ihmistä, niin silti huomaan ikävöiväni häntä.

Päivät menee ihan kohtuullisesti ja tänään kun on tuo pikkutyttö (kummityttö) ollut täällä minun luona, niin en ole edes miettinyt entistä miestäni. Nyt kuitenkin kun yksikseni istuskelen näin illalla ja katselen televisiota ja neulon, niin vähän väliä huomaan ajatusteni karanneen taas johonkin miten meillä oli tapana tehdä tai että tarvitsisin apua jossain digiboksin jumituksessa tai ihan mitä vaan. Näköjään saan mielleyhtymiä häneen nyt ihan kaikesta. Onnekseni olen kuitenkin pystynyt olemaan itse ottamatta yhteyttä. Nyt kello onkin jo niin paljon, että hän on nukkumassa ja tiedän, että tänään ei enää tulla olemaan yhteydessä.

Voisinkohan saada jonkunlaisen aivojen tunneosion nollauksen? Resetoinnin? Pääsisi aloittamaan puhtaalta pöydältä ja voisi ehkä olla joskus onnellinenkin. Sillä eihän onneni tiellä ole mitään muuta kuin minun oma irtipäästämisen osaamattomuuteni. Itse minä olen nyt se suurin viholliseni.

Villasukka on muuten ihan kohta valmis. Kärkikavennusta teen juuri. Taidan neuloa sukan loppuun ja sitten tuonne tuon ihanan pikkutytön viereen nukkumaan!