EEEeeii

(c) http://irregulartimes.com

Tänä aamuna piti varata netin kautta ensi syksyn harjoittelupaikkoja. Niiden kanssa on aina kamala säätäminen ja kaikki ei saa mieluisiaan paikkoja. Paikat tulevat vapaaseen varaukseen klo 7.00, sitä ennen varanneilta otetaan paikat pois. Olen tähän asti saanut kaikki paikkani helposti ja en nyt ottanutkaan tuosta sen kummempaa stressiä. Olin käynyt etukäteen tutustumassa listaukseen ja katsonut, että mistä painan jne. Kaikki piti olla hanskassa. MUTTA...

Kun virittelin sivun avoimeksi ja nappasin varattavat viikot esiin ja laitoin televisiosta teksti-tv:n kellon näkyviin, että varmasti olen oikeassa ajassa, niin yhtäkkiä koko sivusto muuttui valkoiseksi ja yläkulmassa luki vain jokin ERROR:
"Iik! Paniikki!"

No niinhän siinä kävi, että minä, jolla muutenkin on niin onnistuntu tämä elämä, onnistuin epäonnistumaan harjoittelupaikan valinnassa ja olen nyt ilman harjoittelupaikkaa syksylle! Jipii! Soitin opettajalle heti kahdeksalta ja tilitin tilannetta ja hän sanoi, että jos paikkoja ei peruta tai jos kukaan ei ole liian aikaisin varannut, niin minulle jää vaihtoehdoiksi tehdä omalla paikkakunnalla kesällä 2013 palkattomana tai nyt silloin syksyllä 100 km päässä jossain sivusairaalassa. Sanoinkin heti, että ei tule mitkään sivusairaalat onnistumaan, koska minulla ei ole edes autoa ja olettaen, että vuorotyöhön ei ole mahdollista kulkea tuollaiselle pikkupaikkakunnalle bussilla. Eli todennäköisesti saan sitten valmistautua siihen, että saan kesällä 2013 olla 6 viikkoa palkattomassa harjoittelussa! Että ottaa päähän!

illan iholla

Voi ei, luin Iltalehden sivuilta paljastuksen illan Iholla -jaksosta. Reino Nordin tunnustaa kuulemma jotain joka johtaa aviokriisiin. Oksettaa jo valmiiksi. Eilen jo sain tuosta Reinosta juurikin entiseni mieleen ja voi yökötys, jos tuo Reinokin on pettäjä vielä tuon muun käytöksensä lisäksi. Reinolla oli vielä eilisen jaksossa samanlainen kaulahuivi kuin entiselläni. Onkohan Reino ja minun entinen sama henkilö, nimi ja kasvot vain muuttuu aina välissä? Persoonallisuus ja käytös on niin samaa. Hyi..

alakulo

Suru ja ikävä. Yksinäisyys. Henkisesti tosi raskas päivä. Ei muuta tänä iltana.

http://socialimprove.com/files/2007/09/unhappy-smiley.jpg

Yksinäisyys seurana

Yksinäisyys hiipi taas jostain tuolta, vaikka kuinka koitin pysyä hyvällä mielellä. Jotenkin sen yksinäisyyden vain tuntee, kun yksin nököttää vapaailtana kotona. Televisio seuranaan ja syö herkkuja, yksin. Ei minun edes tarvitsisi olla yksin, mutta kun muut ei herätä mitään tuntemuksia ja se tuntemusten kohde ei minua halua. Eron jälkeen useampi mies on osoittanu kiinnostusta minua kohtaan ja olen minä parin kanssa yrittänytkin jotain, mutta aina se on kuivahtanut heti alkuunsa, kun minua alkaa lähes ällöttää ne miehet. Blaah, itse teen elämästäni hankalaa.

Viime perjantaina kun oltiin tyttöjen kanssa tuolla yöelämässä, niin tapasin erään kaverini entisen luokkakaverin. Tyyppi tuli juttelemaan kaverille, mutta kaveri oli juuri lähdössä tupakalle, joten jäimme tyypin kanssa kahdestaan. Vietimmekin koko baari-illan sitten toistemme seurassa ja tyyppi tarjosi minulle juomia useamman. Lopulta hän vei minut taksilla kotiinkin vaikka itse asui ihan eri suunnalla. Seuraavana päivänä tyyppi kysyi minua facebookissa kaveriksi, mutta eipä me olla siellä ainoakaan päivänä oltu yhtäaikaa, että oltaisi voitu mitään kirjoitella. Pelottaa, että tässäkin käy niin, että huomaan kohta, ettei kiinnostakkaan yhtään. Nyt vielä voin sanoa, että pikkuisen voisi kiinnostaa tutustella enemmän.. Saa nyt nähdä.

Tavoitteeni

Pintaraapaisujen ja villasukkien lisäksi taidan nostaa ns. kissan pöydälle. Olen eronnut , tosin on siitä jo useampi kuukausi aikaa, mutta silti melkoisen vasta. Takana on pidempi suhde ja itse en olisi halunnut erota. Ero oli oikea päätös ja minun tulisi olla siitä onnellinen, mutta kai minun täytyy tunnustaa, että olen hyvin heikko ihminen, koska en näköjään vain osaa päästää irti menneestä.

Miehelleni tärkeää oli vain hänen omat ystävänsä ja hänen omat menonsa, minä tulin aina vasta kaiken sen muun jälkeen, jos aikaa jäi, harvoin jäi. Järkevästi ajatellen tottakai on parempi näin, mutta jännästi tuo sydän ei vain ymmärrä järkiperäistä ajatteluani. Olemme jääneet jotenkin kuitenkin kiinni toisiimme. Soittelemme edelleenkin joka päivä ja jaamme asiat toisillemme. Olemme ehkä läheisempiä jollakin tasolla kuin yhdessäolomme aikana ikinä. Voin valehetelematta sanoa, että hän on edelleen minun läheisin ihminen ja ehkäpä paras ystäväni.

Tavoitteekseni otankin nyt sen, että osaisin päästää irti ja alkaa elää uutta elämää. OMAA elämää. Elämää jossa minä olen oman elämäni tärkein henkilö. Kaikkein ensimmäiseksi minun pitäisi lakata pitämättä yhteyttä häneen, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Onkohan tämä jotain läheisriippuvuutta vai mitä lie säälittävyyttä? Tiedän sen itsekin, että ei tämä näinkään voi jatkua ja avain poispääsyyn on yhteydenpidon lopetus.

Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Miten te olette selvinneet eroista?