Liian pieni, liian heikko, laastarisuhde?

Tuntuu siltä, että olen tähän elämään liian pehmeä ihminen. En jotenkin osaa suhteutua asioihin riittävän karskisti, vaan otan kaiken liian tunteella. Vaikeuttaa elämää, kun joka asiasta alka surettaa tai jatkuvasti on ikävä.

Olisi niin helppoa, kun osaisi vaan unohtaa tuon entisen. Ei tarvitsisi kokea tätä ikävää ja vielä hävetä sitä, että ikävöi. En tiedä mikä siihen auttaisi? Pelottaa, että minulta menee koko elämä ohi, kun ikävöin vain hänen peräänsä. Varsinkin, kun meidän suhde ei edes ollut mikään "hyvä", jos näin voi sanoa. Minulla oli usein tosi surkea olla ja paha mieli. Sekin tässä vielä haraa vastaan, että tiedän, että en haluaisi edes takaisin siihen suhteeseen ja silti ikävöin!

Tarvitsisin kunnon potkun persiille, että saisin jotain tolkkua tunneasioihini! Kaverini ehdotti ns. laastarisuhdetta. Pitäisi kuulemma hankkia joku lohduttaja ja sen avulla pääsisin yli. Mutta tiedän, että minun kohdalla se ei toimi. Minulla oli yksi mies joka piiritti minua tuossa vuoden vaihteen tienoilla ja koitinkin tapailla häntä, mutta eihän siitä mitään tullut, kun sydän on vielä toisaalla.

Viikonlopuksi ajattelin, että jos perjantai-launtai yön olisin töissä (sain ihan palkallisen työvuoron, wuhuu) ja jos lauantaina kävisi katselemassa mitä tuo yöelämä tarjoaisi tuolla ravintolamaailmassa. Jospa siellä olisi odottamassa joku mukava mies joka saisi minun huomioni kiinnitettyä..