Kyllä nyt täytyy myöntä, että olen todella säälittävä. Olen koko illan odottanut, että entinen mieheni soittaisi tai laittaisi viestiä. Mitään ei ole kuulunut. Mitenhän voin olla näin heikko ja tyhmä? En edes haluaisi ajatella koko ihmistä, niin silti huomaan ikävöiväni häntä.
Päivät menee ihan kohtuullisesti ja tänään kun on tuo pikkutyttö (kummityttö) ollut täällä minun luona, niin en ole edes miettinyt entistä miestäni. Nyt kuitenkin kun yksikseni istuskelen näin illalla ja katselen televisiota ja neulon, niin vähän väliä huomaan ajatusteni karanneen taas johonkin miten meillä oli tapana tehdä tai että tarvitsisin apua jossain digiboksin jumituksessa tai ihan mitä vaan. Näköjään saan mielleyhtymiä häneen nyt ihan kaikesta. Onnekseni olen kuitenkin pystynyt olemaan itse ottamatta yhteyttä. Nyt kello onkin jo niin paljon, että hän on nukkumassa ja tiedän, että tänään ei enää tulla olemaan yhteydessä.
Voisinkohan saada jonkunlaisen aivojen tunneosion nollauksen? Resetoinnin? Pääsisi aloittamaan puhtaalta pöydältä ja voisi ehkä olla joskus onnellinenkin. Sillä eihän onneni tiellä ole mitään muuta kuin minun oma irtipäästämisen osaamattomuuteni. Itse minä olen nyt se suurin viholliseni.
Villasukka on muuten ihan kohta valmis. Kärkikavennusta teen juuri. Taidan neuloa sukan loppuun ja sitten tuonne tuon ihanan pikkutytön viereen nukkumaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti