Pintaraapaisujen ja villasukkien lisäksi taidan nostaa ns. kissan pöydälle. Olen eronnut , tosin on siitä jo useampi kuukausi aikaa, mutta silti melkoisen vasta. Takana on pidempi suhde ja itse en olisi halunnut erota. Ero oli oikea päätös ja minun tulisi olla siitä onnellinen, mutta kai minun täytyy tunnustaa, että olen hyvin heikko ihminen, koska en näköjään vain osaa päästää irti menneestä.
Miehelleni tärkeää oli vain hänen omat ystävänsä ja hänen omat menonsa, minä tulin aina vasta kaiken sen muun jälkeen, jos aikaa jäi, harvoin jäi. Järkevästi ajatellen tottakai on parempi näin, mutta jännästi tuo sydän ei vain ymmärrä järkiperäistä ajatteluani. Olemme jääneet jotenkin kuitenkin kiinni toisiimme. Soittelemme edelleenkin joka päivä ja jaamme asiat toisillemme. Olemme ehkä läheisempiä jollakin tasolla kuin yhdessäolomme aikana ikinä. Voin valehetelematta sanoa, että hän on edelleen minun läheisin ihminen ja ehkäpä paras ystäväni.
Tavoitteekseni otankin nyt sen, että osaisin päästää irti ja alkaa elää uutta elämää. OMAA elämää. Elämää jossa minä olen oman elämäni tärkein henkilö. Kaikkein ensimmäiseksi minun pitäisi lakata pitämättä yhteyttä häneen, mutta helpommin sanottu kuin tehty. Onkohan tämä jotain läheisriippuvuutta vai mitä lie säälittävyyttä? Tiedän sen itsekin, että ei tämä näinkään voi jatkua ja avain poispääsyyn on yhteydenpidon lopetus.
Onko teillä samanlaisia kokemuksia? Miten te olette selvinneet eroista?
Heipsis! Ikävää, että olet eronnut.. Ne on aina rankkoja kokemuksia. Itse tulin jätetykis noin pari vuotta sitten. Olimme seurustelleet reilun vuoden ja ero tuli minulle ihan puuntakaa. Jäin täysin tyhjän päälle. Ikvää oli valtava ja suru vielä suurempi. Tuntui, että elämää sen jälkeen ei ole. Meillä asiat meni niin solmuun, että välit katkesi kokonaan eikä olla saatu sovittua niitä tänäkään päivänä. Nykyisin olen parisuhteessa ja hyvin onnellinen. Voisin sanoa, että ero ottaa oman aikansa. Anna itsellesi aikaa surra ja käydä läpi kaikkia niitä tunteita joita sisällä on. Pahin virhe olisi varmasti hypätä suoraan uuteen suhteeseen... Kuten vanha sanonta kuuluu ''aika parantaa haavat'' niin erojutuissa aika todellakin on valttia. Kaikkea hyvää sinulle ja jaksamisia! :)
VastaaPoistaItse kamppailen samojen ajatuksien kanssa kuin sinä . Olimme yhdessä exäni kanssa 10 vuotta (14vuotiaana alettiin seurustella) ja suhde oli parin viimeisen vuoden aikana yhtä helvettiä. Silti on ristiriitaisia tunteita usein vaikka olen paljon onnellisempi ilman häntä. Tsemppiä sinulle!
VastaaPoistahttp://melinainen.blogspot.com/
jos haluat niin tuolta pääset lukemaan joitain minun mietteitä.