Sivut

perjantai 16. maaliskuuta 2012

Hiilareiden vähentäminen

Suunnittelin alkavani karkkilakkoon, kun huomaan, että olen kauheassa sokerikoukussa taas. Aikoinaan kun karppasin, niin pääsin eroon siitä kamalasta makeanhimosta ja -koukusta, jonka olin kehittänyt itselleni. Päätinkin nyt varsinaisen karkkilakon sijaan alkaa taas vähän ryhtyä seurailemaan syömieni hiilihydraattien määrää. Varsinaiselle laihdutukselle en näe syytä, mutta voisin ihan oman itseni takia ryhdistäytyä hieman. Jättäisi höttöhiilarit pois esim. vaaleat sämpylät ja keskittyisi jatkossa täysjyvätuotteisiin. Voisi vatsakin varmasti paremmin, kun söisi kuitupitoisempaa ravintoa. Myös vihannesten määrää olisi syytä kasvattaa ruokavaliossani. Roskaruuat saa nyt jäädä sivuun karkkien kanssa.

Ainoat karkkiherkut tulee jatkossa olemaan erilaset tummat suklaat ja Nellie Dellies karkit. Nellie Dellies karkeissa on 40% vähemmän kaloreita kuin normikarkeissa ja ne ovat 70% kuitua. Suuresta kuitumäärstä johtuen tottumattomilla voi tulla varsa kipeäksi ;) Alla näkyvässä kuvassa on Nellie Dellies makuvaihtoehtoja (Suomessa en ole itse ainakaan onnistunut löytämään noita uusia kuvassa vasemmalla olevia). Omia suosikeita ovat violettipussiset Sweet Liquorice sekä sininen pussi Salty Liquorice. Jos joku osaa sanoa missä noita uutuuksia myydään, niin olisin todella kiitollinen tiedosta!
kuva: nelliedellies.dk

1 kommentti:

  1. Tampereen Linnainmaan Citymarketissa näytti olevan kaikki vaihtoehdot edustettuina :)

    VastaaPoista