Sivut

lauantai 3. maaliskuuta 2012

On siis kevät

Ihana ilma ulkona! Ja minulla onnellisella vapaapäivä! Hyvä, että ne työviikonloput sattui sinne tammi-helmikuulle, sillä eipä silloin olisi ulkona paljon viihtynytkään, kun pakkasta oli se -20 astetta.

Käytiin kaverin kanssa jo melkoisen aikaisin kunnon hikilenkki ulkoilemassa ja sitten kaveri lämmitti saunan (miksi minulla ei ole omaa saunaa, niin väärin!). Äsken sitten vielä kävelin kaverilta omalle asunnolleni, matkaa on noin 5 kilometriä. Todella raikas ja hyvä olo, kun tuolla auringossa saanut ulkoilla ja nauttia keväästä. Räystäiltä tippasee vedet, niin ihana rakas kevät!

Ensi viikolla sitten kesätyöhaastattelu ja jos sinne ei tärppää, niin soittelen viime vuoden harjoittelupaikkaan, eiköhän ne ainakin minut ota. Muutta toki toivon, että tuo ensi viikon haastattelun myötä saisin kesätöitä. Olen siis hakenut kesäksi perushoitajan töitä, eli näitä hommia mitä lähihoitaja tekee oikeasti. Olen suorittanut kuitenkin sairaanhoitajanopintojani sen verran, että voin tehdä lähihoitaja/perushoitaja -sijaisuuksia, eli pätkänä juurikin vaikka kesätyö.

Hyvä mieli! :)

3 kommenttia:

  1. Sattumoisin löysin tänne blogiisi. Itsekin olen sh-opiskelija. :) Mukavan oloinen blogi sinulla.

    VastaaPoista
  2. Sinulla se vasta mukava blogi näkyy olevan. Lähden tutustumaan enemmän. ;)

    Nuista opinnoista.. Mieluusti kirjoittelisi enemmänkin koulujuttuja tänne, mutta harjoittelu menossa nyt, niin ei voi oikein mitään kirjoittaa, ettei tule mitään liian tunnistettavaa esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselläkin harkka alkaa parin viikon päästä, muttei sitä tosiaan oikein yksityiskohtaisesti viitsi kertoilla asioita :)

      Poista