Sivut

lauantai 25. helmikuuta 2012

Finaalien ilta (Putous, UMK)

Pitää kai minunkin yksi Putous -postaus tehdä. Alkukaudesta en jaksanut seurailla ohjelmaa, kun tuntui, että mukana oli niitä väkisellä väännettyjä mukahauskoja hahmoja. Kaiken rehellisyyden nimissä on kuitenkin pakko myöntää, että kyllä nämä nyt jäljellä olevat Usko Eevertti ja Leena Hefner os. Herppeenluoma on hauskoja hahmoja. Usko Eevertti koittaa muka pysyä siveänä ja muka kauhistelee aina rivouksia, mutta silti itse vääntää näitä lausahduksiaan  mm. Arvon penaali ja pussi nuudelia. Voivoi. Eihän ne yksittäisinä hauskoja ole, mutta kun yhdistetään hahmo; pappi ja vielä minkä näköinen(!), joka näitä lausahtelee jatkuvalla syötöllä, niin kyllä iskee! Leena Hefner os. Herppeenluoma taas on niin tyrkky ja innostuu aina miehistä ja kaikki on aina niin Hirrrveen, hirrrveen suurta, ja suu vaan tekee ees-taas liikettä. Myös Leenan ulkonäkö on niin kamala! Huvittavassa mielessä kamala siis. Pömppömasu, leoparditrikoot, hiuspöheikkö ynnä muu.

Eiköhän sieltä ole hauska finaali tulossa!

Ps. Siellä näkyy olevan tänään myös Uuden musiikin kisa -finaali tulossa. En ole kyllä yhtään katsonut tuota aiemmin, mutta ehkäpä sen voisi vilkaista?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti