Katson sivusilmällä Inhimillinen tekijä -ohjelmaa ja siellä on vieraina Sanna Mämmi, life coach, nainen joka on aikoinaan menettänyt kaiken ja on nyt koonnut elämänsä uudestaan, sekä Marja-Liisa Manka joka on työhyvinvoinnin professori. Kolmantena vieraana on Peter Vesterbacka, eli mr. Angry birds. Puhelevat työn roolista Suomessa ja minkälainen on työn arvostus ja miten työ arvoittaa ihmistä.
Olen aika pitkälti samoilla linjoilla näiden juttelijoiden kanssa, mutta kaikkea en voi allekirjoittaa. Esim. Peter Vesterbacka sanoi jotenkin näin (ei sanatarkka lainaus), että hän on lopettanut työnteon jo vuosia sitten, että hän tekee vain asioita mistä tykkää. Että työn tulisi olla mukavaa ja kivaa.
Ihan kaunis ajatus ajatuksena, mutta kun ei tavistyöntekijä voi tehdä noin. Rahaa on pakko saada, joten työtä on pakko tehdä. Aika harvat varmaan tekevät työtä mitä rakastavat. Uskaltaisin väittää, että useammat tekevät työtä sen vuoksi, että saavat palkkaa ja tekisivät mielummin jotain muuta, mutta kun on pakko elättää itsensä ja perheensä.
No mutta kai tässä on se ero miksi minä olen köyhä opiskelija ja valmistun pienipalkkaiseen työhön, enkä ole Angry birdsin Peter Vesterbacka, joka tienaa miljoonia.
Itseasiassa valintoja on paljon enemmän. Ihmiset vain jämähtävät märehtimään eivätkä pistä tikkua ristiin sen suhteen, että olisi esimerkiksi parempi työ. Suomessa koko yhteiskunta tukee märehtimistä ja paheksuu omien asioiden edistämistä kerskarointina ja pröystäylynä. Ja sitten jos näet vaivaa ja onnistut haluamissasi asioissa niin kyllä varmasti joku kateellinen naapuri tulee ulvomaan ja itkemään omaa surkeaa elämäänsä (jonka sinä verotuloillasi maksat? ;) ja saat koko yhteisön paheksunnan niskaasi, kannustavaa! :)
VastaaPoista