Olen viime aikoina herätellyt eloon vanhaa harrastustani, lukemista. Sain inspiraation siitä, kun tuttavani suositteli minulle Paulo Coelhon tuotantoa ja päätinkin eräällä foorumilla kysellä kanssakirjoittelijoiden mielipiteitä ko. herran tuotannosta ja sain niin mielenkiintoisen ristiriitaisia kommentteja, että pakkohan se oli ottaa itse selvää minkälaisista opuksista olikaan kyse.
Valitsin esikois-Coelhokseni Alkemistin. Alkemisti oli ihan kivaa luettavaa, kevyttä, satua. Jokainen asia ja tilanne mitä siinä käytiin läpi, oli kuitenkin sellaisia mitä voi jokaisen Maija tai Matti Meikäläisen elämässä tapahtua ja/tai tuntea ihan täällä Suomessakin.
Koitin poimia tekstistä mieleeni "oppeja" ja eräs mitä mieleeni jäi oli jotain tämän suuntaista: onnellinen on se joka elää hetkessä, ei murehdi mennyttä, eikä pelkää tulevaa, vaan osaa tarttua hetkeen. Tätä olenkin yrittänyt painaa mieleeni ja muistaa sen kun pelkään yksin tulevaa tai kun unohdun muistelemaan ja ikävöimään menneitä asioita.
Seuraava Coelhoni minulla jo odottaa lukemistaan. Se on Veronica päättää kuolla. Tästä kirjasta en oikein osaa vielä odottaa mitään, mutta toivon todella, että se on hyvä, ei liian ahdistava, mutta kuitenkin todellisen tuntuinen. Kirjoittelen vaikkapa mielipiteeni kirjasta sitten, kun sen saan luettua.
Nyt, Alkemistin jälkeen ja ennen Veronicaa, minulla on kesken Tuomas Kyrö Mielensäpahoittaja. Ja voi onnellisuus sentään miten hauskaaa luettavaa! Hieman skeptisesti tartuin tähän kirjaan, mutta ei ole tarvinnut katua. Ainut mikä harmittaa, on se, että kirja onkin jo yhtäkkiä loppumassa! Suosittelen kaikille, tämän jaksaa lukea sellainenkin, joka ei yleensä lue, sillä kirja on nopealukuinen eikä edes paksu.
Lukuterveisin - Tietynlainen S
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti