Yksinäisyys ja ikävä

Jokainen kokee varmasti yksinäisyyden eritavoin, omalla tavallaan. Minä usein pidän yksinäisyydestä. Viihdyn omissa oloissani vapaa-ajallani.

Juuri nyt kuitenkin on pahalla tavalla yksinäinen olo. Yksinäisyys tuntuu aivan fyysisestikin, kädet ovat kylmät ja kärsivarsien ihoa on kun koskee, niin iho on kelmeä. Tarvitsisi kainalon johon mennä lämmittelemään ja jonkun jota halata juuri nyt. Jonkun joka saisi minut tuntemaan itseni hyväksi ihmiseksi ja kertoisi, että olen tärkeä.

Ikävöin entistä miestäni. En kyllä edes tiedä ikävöinkö oikeasti häntä vai ikävöinkö sitä, kun voi viettää lauantai-iltaa jonkun seurassa ja että olisi joku jolle purkaa asioita. Kaipaan niin kovasti sitä, että olisin jollekkin JOKU ja että minulla itselläni olisi JOKU.

Kaikkihan se on omasta toiminnasta ja ajatuksista kiinni, ei saisi päästää tämmöistä ikävöintivaihdetta päälle, kn tämä on niin hankala saada kytkettyä pois. Menee vain masenteluksi ja muisteluksi kaikki. Pitäisi keskittyä hyviin asioihin ja alkaa suunnitella tulevaisuutta.

Tulevaisuus. Mitähän toivon tulevaisuudelta? No varmaan ensinnäkin pitäisi valmistua koulusta. Opiskelen siis sairaanhoitajaksi. Pidän kovasti opinnoistani ja olenkin ihan hyvä hommassani. Kunhan pääsisin tästä entisestä miehestäni tunnetasolla yli, niin voisin alkaa haaveilla uudesta suhteesta. En uskokkaan, että viettäisin yksin tulevaisuuttani, mutta juuri nyt vielä tuntuu erittäin vieraalta ajatus jostakin muusta miehestä. No onneksi tässä on aikaa ja koko elämä jäljellä.

Ensi viikolla on tiedossa illanistujaiset tyttöporukalla. Eiköhän sitten saa mielialaakin nostatettua!

Nyt jos vielä hetkeksi palailisi neulomuksien pariin. Ensimmäinen sukka on kantapäävaiheessa, kyllä tämä tästä!